Olen kenties vähän kovapäinen tai ainakin hidas oppimaan, kun tämänpäiväisellä luennolla aiheena ollut “visuaalinen lukutaito” pääsi taas kerran yllättämään: “Ai niin, tämä oli tämä juttu, miten se nyt taas menikään?” Kyse on yhtä hölmöstä ilmiöstä kuin siinä, että vuosi toisensa perään talvi yllättää autoilijat...
Vaan miksi visuaalinen lukutaito on sellainen käsite, joka täytyy säännöllisin väliajoin löytää uudestaan? Mielestäni tähän on vain yksi vastaus: siksi, että visuaalinen lukutaito ei ole sellainen asia, jonka olemassaolon aktiivisesti tiedostaisi tai jonka olemassaolosta muistutettaisi kylliksi. Toki jokainen muistaa, että on olemassa sellainen asia kuin kirjoitetun tekstin lukutaito ja että se on ihan erikseen opeteltava, mutta visuaalisen lukutaidon kohdalla tämä sama asia pääsee unohtumaan. Kuvat ovat vain kuvia, joko kauniita tai (tekstiä) selventäviä, eikä niissä sinänsä ole mitään luettavaa, tulkittavaa tai ymmärrettävää - muka. Kuten Sirkka Laitinenkin artikkelissaan “Kuvaa ymmärtämään - visuaalisen mediatajun ja -taidon opettamisesta” (tarkemmat tiedot tekstin lopussa) tuo ilmi, visuaalisuus alkaa aueta ihmisille vastaa siinä vaiheessa, kun totutuista käytännöistä jollakin tavalla poiketaan (s.61-62).
Palatakseni aiemmin käsittelemiini naiskuviin, voisinkin esittää ajatusleikin: Kun näet kaupan lehtiosastolla nuorille naisille suunnattujen lehtien kansissa nuoria, kauniita, laihoja naisia poseeraamassa, saako se sinut kiinnittämään näiden lehtien kansikuviin erityistä huomioita, yllättymään? Ei varmastikaan, vaikka se jonkinlaista kriittisyyttä herättäisikin. Vaan entäpä jos nuorille naisille suunnatun lehden kannessa olisikin kuva vanhemmasta, hieman pyöreämmästä rouvasta? Suuresta naisjoukosta? Naisesta, joka poseeraamisen asemesta olisikin vaikka laittamassa ruokaa T-paidassa ja alushousuissa? Pelkästä naisen jalkaterästä? Naisesta takaapäin kuvattuna? Entä jos kuvaa ei olisi ollenkaan? Yllättyisitkö, jäisitkö ihmettelemään? Kyllä varmasti.
Minun nähdäkseni ajatusleikki paljastaa, kuinka visuaalinen lukutaito ei ole ainoastaan lukutaitoa siinä, missä muukin lukutaito, vaan myös samalla tavalla kulttuurisidonnaista ja vakiintunutta. Yhtälailla kuin poikkeavat kuvat poikkeavissa yhteyksissä saavat meidät häkeltymään, häkellymme varmasti sitä, jos kirjoitetun tekstin lukutaitoamme äkkiä koetellaan poikkeamalla totutusta. Japanilaiset, oikealta vasemmalle luettavat manga-sarjakuvat ovat esimerkkejä teksteistä, jotka koettelevat samanaikaisesti sekä visuaalista että kirjoitettuun tekstiin liittyvää lukutaitoamme - jotka tapaavat muutenkin kulkea enemmän tai vähemmän tiiviisti käsi kädessä. Kirjoitetun tekstin sekä kuvien lukutaito yhdistyvät erityisesti mediateksteissä, kenties kaikkein korostetuimmin nk. uusissa medioissa. Näin ollen joudutaan (tai päästään) toteamaan, että visuaalinen lukutaito on vääjäämättä osa medialukutaitoa, ja näin ollen toivottavasti myös osa sen opetusta.
Lähteet:
- “Kuvaa ymmärtämään - visuaalisen mediatajun ja -taidon opettamisesta” (Sirkka Laitinen). Teoksessa Näkökulmia mediakasvatukseen (toim. Heikki Kynäslahti, Reijo Kupiainen ja Miika Lehtonen, Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007, Helsinki 2007).
