Halusin edellisen mediakasvatusluennon syventämiseksi ja seuraavaan virittäytymiseksi tutustua Olli Vesterisen artikkeliin “Mediakasvatus oppilaitosinstituution yhte(nä)isenä alueena” (teoksena edelleen Näkökulmia mediakasvatukseen, tiedot tekstin lopussa). Vesterinen keskittyy artikkelissaan tarkastelemaan mediakasvatuksen erilaisia jaotteluja ja näiden pohjalta hahmottelemaan yhtenäistä mediakasvatusta. Vesterisen näkökulma on kohtuullisen laaja ja hän pohtii muun muassa uusien, sosiaalisten mediojen merkitystä, mutta minua kiinnostaa erityisesti se, mitä sanottavaa hänellä on  median rooleista mediakasvatuksessa, koska olen tätä asiaa itsekin aiemmissa blogiteksteissäni pohtinut.

Vesterinen näkee median roolit opetuksessa niin, että media on joko toimija, väline tai sisältö. Tätä näkemystä vastaavat oppilaan roolit puolestaan ovat vastaanottaja, käyttäjä ja tuottaja. Itse olen aiemmin tarkastellut mediaa opetuksen kohteena ja välineenä, jolloin median toimijarooli on tavallaan sisältynyt mediaan opetuksen kohteena, ikään kuin osaksi mediakriittisyyden opetusta.

Vesterisen mukaan yhtenäisessä mediakasvatuksessa - jonka hän siis asettaa tavoitteeksi - ymmärretään mediakäsitteen moninaisuus sekä yhdistetään media-analyysi ja mediatuotanto. Vesterinen ilmaisee asian seuraavasti:

“Mediakasvatus parhaimmillaan yhdistää substanssi- ja metodikysymykset” (s. 78)

Olen Vesterisen kanssa samaa mieltä, kuten olen jo aiemmissakin blogiteksteissäni antanut epämääräisesti ymmärtää: Ei ole mitään mieltä siinä, että arkielämää yhä enenevissä määrin läpäisevää mediaa lähestyttäisiin kouluopetuksessa suppeasti vain mediasisältöjä tarkastelemalla saati mediakriittisyyttä, “mediaa vastaan puolustautumista”, pelokkaasti alleviivaten. Mediaa voidaan käyttää opetuksessa myös välineenä, eikä vain passiivisesti esimerkiksi tiedonhaun välineenä vaan myös erittäin aktiivisesti itse mediasisältöjä tuottaen. Vesterisen tapaan uskoon, että juuri tämä olisi avain hyvään mediaoppimiseen; että tällä tavalla laajasti ja monipuolisesti toteutettuna mediakasvatus antaisi oppilaille hyvät eväät toimia alati muuttuvissa mediaympäristöissä.

Tietenkin tulevana opettaja joudun toteamaan sen jossakin määrin masentavan tosiasian, että opetukselle ja sitä kautta opettajalle yhtenäisen mediakasvatuksen toteuttaminen on tietenkin suuritöinen ja raskas haaste. Toisaalta ei Vesterinenkään artikkelissaan anna ymmärtää, että yksittäisen aineenopettajan pitäisi ottaa yhtenäisen mediakasvatuksen taakka harteilleen, vaan hän viittaa perusopetuksen syvällisempään yhtenäistämistarpeeseen, joka loisi hyvän pohjan myös yhtenäiselle mediakasvatukselle (s. 78).

Lähteet:
- “Mediakasvatus oppilaitosinstituution yhte(nä)isenä alueena” (Olli Vesterinen). Teoksessa Näkökulmia mediakasvatukseen (toim. Heikki Kynäslahti, Reijo Kupiainen ja Miika Lehtonen, Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007, Helsinki 2007).