Nyt pitäisi hypätä sisälle median ja etenkin mediakasvatuksen maailmaan. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen: Mikä media? Mikä mediakasvatus? Lähden pohjustamaan näitä kysymyksiä omien – epäilemättä vajavaisten – käsitysteni pohjalta.
Arkipuheessa ’media’ käsitteenä liitetään uskoakseni lähinnä viestintään ja nimenomaan sellaiseen viestintään, joka tapahtuu erilaisten välineiden kuten sanomalehtien, television tai internetin kautta, muutamia itsestään selviä esimerkkejä mainitakseni. Kun puhutaan mediakasvatuksesta, media saa jälleen yhden merkityksen välineenä: se voi olla myös kasvatuksen väline. Tämä ei kuitenkaan taida olla julkisessa keskustelussa ainoa eikä välttämättä edes tavanomaisin kasvatuksellinen näkökulma mediaan, sillä usein tunnutaan puhuttavan mediaa vastaan puolustautumisesta ja sen muodostamista uhista sen sijaan, että puhuttaisiin median käytöstä ja sen mahdollisuuksista. Voidaan mielestäni ihmetellä, kuinka hedelmällinen tällainen näkökulma oikeastaan on.
Median käsitteeseen liittyy nähdäkseni tietty sisällön ja muodon välinen hämminki: voin rehellisesti myöntää, että kun puhutaan mediasta, en aina tiedä, puhutaanko välineistä ja kanavista vai niiden kautta välittyvistä viesteistä vaiko ehkä molemmista. Voidaanko niitä edes erottaa toisistaan?
Yksi esimerkki tietynlaisesta sisällön ja muodon välisestä hämmingistä on mielestäni mediakeskusteluun usein liitettävä tietotekniikan kehitys. Kun välineet kehittyvät, muoto muuttuu ja sitä kautta ilmeisesti myös sisältö. Toisaalta myös mediakasvatuksen luennolla, jossa on käytössä monenlaisia äänen ja kuvan tallentamiseen ja toistamiseen liittyviä välineitä ja jossa tietokoneet ja internet ovat keskeisimpiä työkaluja, opettaja tarttuu aivan sujuvasti ikivanhaan liituun ja kirjoittaa ikivanhalle liitutaululle. Ilmeisesti opetuksen sisältöjä voidaan siis välittää monenlaisessa muodossa monenlaisten välineiden kautta. Mitä tällainen monimuotoisuus sisällölle lopulta tekee, sitä en lähde edes arvailemaan.
Juuri tietotekniikan kehityksen kautta mediakeskustelu saa usein aika mahtipontisia sävyjä: puhutaan ihmisten yhdistämisestä, maailman pienentymisestä, rajojen rikkoutumisesta. Mediakasvatuksen näkökulmasta nämä kliseet näyttäytyvät kahtalaisina: toisaalta tietotekniikan kehitykseen liitetään toiveita ja lupauksia, toisaalta pelkoja, uhkia ja eettistä epäilyä. Joka tapauksessa muutos tuo herkästi tullessaan mullistuksen odotuksen, niin hyvässä kuin pahassakin. Kuten luennollakin kävi ilmi, lapset ovat tietotekniikka- ja mediamullistuksessa usein kärkijoukoissa, kun taas kasvatustyötä tekevät aikuiset tulevat jatkuvasti hiukan jälkijunassa. Tämä on kasvatuksen näkökulmasta luonnollisesti ongelma.
Voidaan kai sanoa, että hyppään sisälle medikasvatuksen maailmaan tietoisena tässä käsitellyistä, useista ristiriidoista – tai ehkä tarkemmin sanottuna haasteista. Haastelähtöinen lähestymistapa ei kuitenkaan liene kehno, vaan se voi jopa toivottavasti osoittautua hedelmälliseksi.
Lisään tähän jatkoksi vielä tänä iltana tai ehkä huomenna pienen ”mediapäiväkirjan”, jossa esittelen omaa yhden päivän mediankäyttöäni. Tällä tavalla saan osoitettua, mikä on oma suhteeni mediaan (ja tehtyä samalla opettajan määräämän kotitehtävän, mikä on tietysti tärkeää!)
